ÄÄNESTÄ VUODEN VAPAAEHTOINEN

Kansalaisareena ry hakee Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka voi olla pitkän linjan toimija tai innostava tulokas vapaaehtoistoiminnan saralla.

1980 -luvun lopulla meillä kotona kävi vieras, 52 -vuotias sairaanhoitaja Nina Neuvosto-Virosta. Hän kertoi omasta elämästään, ja me omastamme. Siihen aikaan koko 7-henkinen perheemme oli kovasti mukana nuorisotyössä, partiotoiminnassa. Mutta Nina ei ymmärtänyt ollenkaan. Sitten hän sanoi: ”Teettekö todella työtä ilmaiseksi? En tunne ketään, joka tekisi mitään ilmaiseksi. Minä en ikinä tekisi mitään ilmaiseksi!”.

Näin Neuvosto-Virossa 1980 -luvulla. 

Meillä hyvinvointi-Suomessa on toisin. Vapaaehtoistyö – eri muodoissa – naapuriapu, yhdistykset, talkoot - ovat hyvän yhteiskunnan tärkeä tukipilari.

Kansalaisareenan Vuoden vapaaehtoinen -äänestyksessä on 68 ehdokasta, joista kaksi on Satakunnasta. Satakunnan Mielenterveysseuran ehdokkaana on Aino Santalähde. Aino on 20 vuotta - vapaaehtoistyönä - vastannut kriisipuhelintoiminnasta. Hän on kouluttanut ja ohjannut kriisipuhelinpäivystäjiä. Satakunnassa vastataan keskimäärin 3000 kriisipuheluun vuodessa. Vastaajina on 20-40 tukihenkilöä.

Aino on iloinen, huumorintajuinen, hauska ja esiintymiskykyinen! Kannattaa äänestää Ainoa.

Aino on ainoa oikea!


Äänestä Ainoa Vuoden vapaaehtoiseksi sivulla http://www.kansalaisareena.fi/vapaaehtoinen/

Äänestysaika päättyy 31.10.2017



 Polsanluodon jätti-palsameita. Näitä Ainokin on kitkenyt.






























 










Kommentit